Logistiikka-messut

Logistiikka ja työturvallisuus on toimiva kimppa: Smart Work = Safety@Work

Kolumni  29.08.2018

Suomalaisille ahkeruus on opittu hyve. Ankara töiden paiskiminen on arvossaan, mutta resurssien säästäminen ja parantuva tuottavuus edellyttävät fiksumpia työtapoja. Työturvallisuuden kehittämistä koskee sama tarve. Asennetyön lisäksi tarvitaan uusia toimintamalleja ja ajattelutapoja.

Asennetyön lisäksi tarvitaan uusia toimintamalleja ja ajattelutapoja

Sujuva logistiikka tuottaa työturvallisuutta. Henkilöiden ja materiaalin sijoittelun avulla parannetaan sekä työskentelyn turvallisuutta että työn sujuvuutta. Würthille työturvallisen logistiikan tuottaminen on tuttua toimintaa jo pitkältä ajalta. Esimerkiksi henkilösuojaimien ja huoltokemikaalien toimittaminen oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan ja sopivina määrinä on edelleen yksi toiminnan kulmakivistä.

Sujuva logistiikka tuottaa työturvallisuutta

Yksinkertainen varastotäydennys ei kuitenkaan enää riitä. Pientarvikkeiden jakelu suunnitellaan asiakkaan tarpeisiin sovitettuna osastoittain tai työpistekohtaisesti, jotta työskentely on sujuvaa, ergonomista, riskitöntä ja keskeytymätöntä. Würthillä fiksujen työtapojen edistämistä kutsutaan Smart Work – ajatteluksi.

Työturvallisuuden näkökulmasta samaa ajattelua edustavat osasto- ja työpistekohtaiset henkilösuojainohjeet ja -luettelot. Riskien arviointiin perustuvat henkilösuojaimet löytyvät oikeasta paikasta, oikeaan aikaan ja oikein käytettyinä. Logistiikkaa ja työturvallisuutta ohjaavat samat pyrkimykset. Lean-ajattelu pyrkii tuottavuuden lisäämiseen ja turhan poistamiseen. Ajattelulla on positiivinen vaikutus ergonomiaan, työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Tosin ajattelulla ei ole mitään vaikutusta, vaan teot ratkaisevat!

Tosin ajattelulla ei ole mitään vaikutusta, vaan teot ratkaisevat!

Todellinen teko rakennustyömaan turvallisuuden logistiikan ja turvallisuuden parantamiseksi on Wücon-varasto. Työmaalle sijoitettu 24/7/365 -tarvikevarasto poistaa tarpeetonta henkilö- ja tavaraliikennettä. Tuottavuus kasvaa ja turvallisuusriskit vähentyvät.

Lean-toteutukset tai 5S-hankkeet tapaavat rajautua tuotantolaitoksen lattialle tai korjaamon työpisteisiin korkeintaan ulko-ovelle saakka. Liikkuvan huolto- tai asennushenkilöstön ajoneuvot ovat liian usein hallitsematonta kaaosta. Tarvikkeita, työvälineitä, työsuojaimia ja irtotavaraa on kyydissä, mutta mitä on mukana, onkin jo epäselvää. Työturvallisuuden näkökulmasta on hurjaa tietää, kuinka tiellä liikkuu tuhansittain ajoneuvoja, joiden tavaratilassa on satoja kiloja sitomatonta ja hallitsematonta kuormaa. Laadukkaisiin ajoneuvokalusteisiin investoiminen on teko turvallisemman ja fiksumman työn puolesta. Se on Smart Work ja Safety@Work – teko.

Laadukkaisiin ajoneuvokalusteisiin investoiminen on teko turvallisemman ja fiksumman työn puolesta.

Myös tiedon hallinta yhdistää logistiikkaa ja työturvallisuutta. Esimerkiksi EuroSafety 2018 -messuilla esiteltävä iiSi!! -kemikaalienhallintajärjestelmä yhdistää tiedon ja turvallisuuden. Näihin päiviin saakka Würth on toimittanut asiakkailleen valtavia määriä paperisia käyttöturvatiedotteita edistämään työturvallisuutta. Paperivuorien jakelu on kuitenkin valitettavasti ollut logistiikan näkökulmasta tehotonta ja tiedon laadun näkökulmasta haastavaa. Samoin asiakasyritykset ovat painineet kemikaalien tiedon hallinnan kanssa; mitä huoltokemikaaleja on käytössä, miten ylläpidän ajantasaiset käyttöturvatiedotteet ja kuin luon niistä kemikaaliluettelon?

iiSi!! mullistaa käyttöturvatiedotteiden jakelun. Digitalisoituna tieto jaellaan asiakkaan hallitsemaan verkkopalveluun ja lopetetaan vanhentuneiden tietojen kuljettaminen ja varastointi. Tiedon laatu ja ajantasaisuus nousee uudelle tasolle. iiSi!! tarjoaa asiakkaalle tarkan tiedon käyttämistään Würth-kemikaaleista ja niiden käyttöturvatiedotteet, jotka ovat automaattisesti ajan tasalla. Asiakas voi muodostaa tarpeittensa mukaisesti jäsennetyt kemikaaliluettelot. Kaikki data ja palvelu on saatavilla yhdestä paikasta ilman etsimistä, puhelinrumbaa ja odottelua. Luonnollisesti tieto löytyy taskusta mobiililaitteelta, mikä on lyömätön ratkaisu esimerkiksi huoltokaluston kemikaalien hallintaan.

iiSi!! on kemikaalien Smart Work ja Safety@Work -ratkaisu. Se säästää aikaa ja rahaa sekä lisää käytön turvallisuutta.

Tervetuloa tutustumaan!

Tuomas Syyrakki,
toimialapäällikkö,
Würth Oy

 

 

Tervetuloa Suomen merkittävimpään alan tapahtumaan!

Kävijäksi rekisteröityminen on maksutonta.

Rekisteröidy messuille nyt!